Sain esitykseen lehdistölipun.
KOM-teatterin Vallankumous oli tänä vuonna se esitys, jota en ehtinyt näkemään varsinaisen esityskautensa aikana ja jonka tulosta Tampereelle olin erityisen iloinen. Juha Siltasen luoma ja Lauri Maijalan ohjaama räiskyvä musikaali sisar Josefiina Huttusen ihmeellisestä elämästä ei pettänyt odotuksiani.
Vaatimaton mutta hyvänä puhujana kunnostautunut muotiliikkeen omistajaneiti (upea Pirkko Hämäläinen) joutuu puolivahingossa mukaan kristillis-sosialistiseen kulttuurivallankumoukseen Helsingissä 1917. Aavistuksenomaisesti suuruudenhullu juristi Jean Boldt (Pekka Valkeejärvi) nappaa sisar Huttusen aatteensa äänitorveksi, mutta kuten Suomen historiasta tiedämme, kaksikon yritys ei onnistu eikä tästä tullut kristillis-sosialistista ihannevaltiota. Duon ympärillä miliisi ja poliisi suhtautuvat menoon hämmentyneen karsaasti ja psykiatri yrittää saada selville, olivatko nuo ihan tolkuissaan. Kysymys jää lopulta auki, mutta väliin mahtuu pienen ihmisjoukon utopistinen seikkailu paremman yhteiskunnan puolesta.
Musiikkinumerot ovat hillittömiä diskokabareerysäyksiä, joissa huiskii ympäriinsä vallankumouksen paidattomia enkeleitä (mahdottoman säteilevä Johannes Holopainen), Kraftwerk-parodiaa, kasarisyntikkateknoa, avautumissooloja ja Finlandiaa, näin muutamia mainitakseni. Koreografiat ovat meneviä ja näyttelijät handlaavat ne hyvin. Valaistus tekee esityksistä varsinaisia shownumeroita ja irrottaa ne todellisuudesta omiksi musiikkivideomaisiksi kokonaisuuksikseen. Vallankumous syntyy ja kukoistaa ikiomassa todellisuudessaan, jossa aate lentää vapaana ja kaikki on mahdollista.
Siinä vähemmän blingissä todellisuudessa kulttuurivallankumoukselliset ovat melko surullinen joukko syrjäytyneitä, mielenterveysongelmaisia ja yksinkertaisia. Barrikadeille nousu tapahtuu valtaamalla Nikolainkirkko sunnuntain jumalanpalveluksen aikaan. Sekään ei saa kansaa nousemaan vallanpitäjiä vastaan, vaan pienen joukon kapina kukistetaan ennen pitkää ja kaikki palaa ennalleen. Vain eräs jatkaa taistelua liittymällä punakaartiin, kun ensimmäinen aate murenee alta.
Surullisia ihmiskohtaloita hauskasti esitettynä.
2 kommenttia:
Aarne Kanerva taisi muuten olla roolihenkilön nimi, ja roolin veti Johannes Holopainen? ;)
Talle: No kappas, hyvä kun huomasit. :-D Räkäinen pää ei jäänyt edes ihmettelemään vanhanaikaista nimeä tai sitä, että kehuitte samaista tyyppiä jollain toisella nimellä.
Lähetä kommentti