17 joulukuuta 2013

Luukku 17: unkarilainen operettisäveltäjä


Jenő Huszka oli unkarilainen operettisäveltäjä, joka on maan rajojen ulkopuolella melko tuntematon. Tosin hän on myös ensimmäinen unkarilainen operettisäveltäjä, jonka teos (Bob herceg, 1902) menestyi myös muualla kuin Unkarissa, mutta sittemmin hän on jäänyt seuraavan sukupolven maanmiestensä Lehárin ja Kálmánin varjoon. Tätä nykyä esitetyin Huszkan opereteista taitaa olla Lili bárónő, mutta tässä säveltäjän muistoksi järjestetyssä gaalassa esitettiin kattava läpileikkaus hänen töistään ja kerrottiin niistä vähemmän tunnetuistakin. Esimerkiksi Gül Baba (1905) kertoo turkkilaisesta, joka tarinan mukaan toi Budapestiin ensimmäiset ruusut ja jonka haudalla edelleen on ruusutarha. Mária főhadnagy (1942) taas kertoo tositarinan naisesta, joka lähti mieheksi naamioituneena rintamalle, kohosi useiden taisteluiden kautta yliluutnantiksi ja onnistui menemään salaa naimisiinkin. Vasta näkyvä raskaus paljasti yliluutnantti Karlin naiseksi ja vei sekä hänet että hänen miehensä vankilaan.

Huszkan musiikki on kaunista ja jotenkin kevyttä, ja pidän siitä tavattomasti. Lili on ylipäätään suosikkejani opereteista. Siitä ilmeisesti on tehty jopa elokuva, mutten ole onnistunut bongaamaan sellaista mistään. Operettiteatterin gaala vyörytti lavalle koko Budapestin parhaat operettilaulajat, hauskoja koreografioita ja siinä sivussa ihan tiukkaa tietoakin.

Ei kommentteja: