Työharjoittelu Tampereen Teatterissa tiedotuksen jokapaikanhöylänä on siten ollut varsinainen unelmahomma. Olen istunut pimeissä nurkissa tarkkailemassa harjoituksia ja palavereja, kysellyt vastaantulevilta työntekijöiltä mitä he tekevät ja miksi, kurkistellut ompelimoon ja valopöydälle. Vähän kuin muurahaispesän toimintaa tarkkaileva luonnontutkija – tai teatterin kummitus. Olen yrittänyt herättää sisäisen kyselyikäiseni, mutta se ei onneksi ole ollut kovin vaikeaa. Minusta on aina kiehtovaa katsella, kun joku ammattinsa osaava työskentelee, oli kyseessä sitten lipunmyynti tai musiikin johto. En ollut saada silmiäni irti, kun valokuvaaja kävi kuvaamassa väliaikatarjoilut esitteitä varten. Ruokainstagrammaamista ammattilaisittain tehtynä!
Olen pystyttänyt toimistoni milloin minnekin. Teatterisalin hämärään, kahvion satavuotiaille tuoleille, markkinointitoimiston puhelimenpirinään. Pääasiassa olen twiittaillut ja kirjoittanut kaikenlaista, kuunnellut puolella korvalla mitä ympärillä tapahtuu ja poiminut tiedonmurusia satapäisen taidelaitoksen pyörittämisestä.
Harjoitusten seuraaminen on tietysti ollut antoisaa. Kuuntelin Kylmä murha -näytelmän lukuharjoitusta, jossa edes näyttelijät eivät vielä tienneet, mitä näytelmässä tapahtuu seuraavaksi. Seuraavan kerran palasin näytelmän pariin ennakkonäytöksessä, ja oli mahtavaa nähdä, mitä kaikkea siinä välillä on tapahtunut ja miten Mikko Viherjuuren ohjaus on tarinaan tarttunut. (Onnistuin myös pelästymään, vaikka tiesin tarkalleen mitä näytelmässä tapahtuu...)
Näin musikaalin ÅST:ssa 2011, ja vaikka tämä päällisin puolin on sama ohjaus, se on samalla kuitenkin aivan erilainen. ÅST:ssa olin ensimmäistä kertaa elämässäni katsomassa Les Misiä, nyt olen täyttänyt itseni kaikenlaisella musikaaliin, elokuvaan ja romaaniin liittyvällä nippelitiedolla ja katson itsekin esitystä aivan eri näkökulmasta. En varauksetta rakasta kaikkea, mutta jos makuasiat asetetaan syrjään, kunnioitan sitä työmäärää ja intoa, jolla kaikki omaan työhönsä paneutuvat. Les Misérables pelaa niin pitkälti tunne-elämysten varassa, että porukan into tehdä työtään vaikuttaa esityksen onnistumiseen paljon.
Kokemukseni ohjaamistyyleistä käsittää kolme tai neljä ohjaajaa, mutta sen perusteella pidän Georg Malviuksen menetelmistä. Isällinen, kannustava ja yksityiskohtainen tapa näyttää purevan näyttelijöihin, jotka saavat kuitenkin samalla tilaa kehittää hahmojaan itselleen sopivaan suuntaan. Kaikki lavalla osaavat näytellä ja laulaa (peräti samanaikaisesti), eivätkä duetoijat vain seiso rintamalinjassa laulamassa yleisölle kuten turhan usein näkee, vaan hahmojen välillä tapahtuu koko ajan jotakin.
 |
| Kuva: Harri Hinkka / Tampereen Teatteri |
Ensi-ilta on huomenna ja minulla on peukut ja isovarpaat pystyssä sen puolesta, että kaikki sujuu hyvin. Ennakoissa yleisö ainakin on ollut innoissaan. Eilen vieressäni istunut teinityttö niisti lopulta hihaansa, kun tapahtumien surullisuus pääsi yllättämään, ja toisella puolellani aviomies taputti nyyhkivää vaimoaan hellän lohduttavasti kädelle loppukohtauksen aikana.
Ensi-iltojen myötä myös minun työharjoittelujaksoni loppuu. Vähäsen tulee ehkä ikävä, mutta nyt en keskity siihen, en. Nouskoon lippu liehumaan!
Linkkejä:
LesMisTampere Tumblrissa
LesMisTampere Twitterissä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti