19 marraskuuta 2012

Next to Normal – TTT 2012

Brian Yorkeyn ja Tom Kittin Next to Normal on jokunen vuosi sitten Broadwaylla esitelty musikaali, joka on Suomen teattereissa juuri nyt kuuminta hottia. Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava perheenäiti yrittää selvitä sairautensa, hoitojensa ja lääkityksensä kanssa ja hänen miehensä tukea vaimoaan parhaansa mukaan. Huomiotta jäänyt perfektionistitytär ja äidin silmäteräpoika reagoivat perheen ongelmiin omalla tavallaan. Aihe ei ole aivan tavallinen musikaalille, vaikka näitä alkaa nykyään (onneksi) näkyä. Minä kävin sivistämässä itseäni Tampereen Työväen Teatterissa ja yleisesti ottaen viihdyin.

© Petri Kovalainen / TTT

Tuomas Parkkisen ohjaus toimi todella hyvin ja sai musikaalin tasoista irti kaikkea mielenkiintoista, vaikka teoksessa itsessään muutamia ongelmakohtia onkin. Minuun vetosivat kenties eniten äiti ja tytär ja heidän välisensä jännite, ja jossain vaiheessa mieleni vaelsi Daphne du Maurierin Rebecca-romaanin tematiikan suuntaan. Next to Normal ei varsinaisesti ole kuvaus keskivertomielenterveysongelmaisesta vaan se ennemminkin ehkä kuvittaa ihmisten liioiteltuja pelkoja psyykenlääkkeitä kohtaan. Samalla se myös demonisoi lääkkeitä minusta turhan paljon, koska lopulta esimerkiksi melko harvan psyykenlääke- ja terapiapotilaan muisti pyyhkiytyy hoidon myötä pois. En väitä, että lääkkeet olisivat optimaalinen ratkaisu, ja varmasti kaikille ei ensimmäisellä kerralla osu se toimivin lääke ja sivuoireita tulee, mutta tarinan osoitteleva sävy hieman häiritsi. Tosin musikaali vei lääkkeillä pelottelun ensimmäisessä näytöksessä jo niin pitkälle, että omat epäilykseni alkoivat vähitellen tuntua absurdeilta ja hymyilyttää. Ylipäätään koko tarinan sävy oli tarkoituksellisen (?) liioitteleva ja suorastaan leikkisä, ja surun seassa pulpahteli mainiota mustaa huumoria.

Suurin ongelmani Next to Normalissa on musiikki, sillä kun ei ollut minuun mitään vaikutusta. Musiikki oli hajanaista ja jotenkin epämääräisen oloista eikä jäänyt mieleen oikein mitenkään. Vaikutelmasta tuli melko tasapaksu ja tasainen, kuin teoksessa ei olisi huippukohtia lainkaan vaan vain kohtauksensirpaleita. Periaatteessa musiikki oli ihan kivaa eikä ärsyttänytkään, mutta se ei kertonut minulle oikein mitään hahmojen mielialasta tai ylipäätään tuonut tarinankerrontaan mitään lisää. Käsiohjelmassa oli kapellimestari Eeva Konnun analyyttinen ja ylistävä teksti musiikin hienoudesta, joten tulin siihen tulokseen, että asiantuntijalle se voi epäilemättä olla hienostunutta ja monisyistä, mutta musiikkia sen kummemmin tuntematon ei välttämättä saa siitä kovin paljoa irti.



Näyttelijät olivat hyviä ja sympaattisia rooleissaan, joskin laulutaidoissa oli välillä hieman puutteita. Kokonaisuus kuitenkin toimi. Eriikka Väliahde perheen äitinä sopi rooliinsa mainiosti, ja Puntti Valtonen oli hellyttävä isänä, joka yrittää pysyä mukana siinä, mitä perheessä tapahtuu. Tavoistani poiketen olin hyvin kiinnostunut perheen nuoremmasta polvesta, vaikuttavan Emmi Kaislakarin Natalie-tyttärestä ja Jukka Nylundin Gabesta. Lisäksi Toni Harjajärven hillitön psykiatrihahmo nahkahousuineen oli varastaa show'n.

[Spoilerivaroitus]
Ensimmäinen näytös oli musiikin lisäksi myös tarinankerronnaltaan melko hajanainen ja liian pitkä, mutta toista näytöstä oli ilmeisesti lyhennetty ja se eteni huomattavasti paremmin. Olisin lopun käännekohtaan, äidin päätökseen jättää hoidot ja elää miten parhaaksi näkee, kaivannut selkeämpää motivointia. Nyt tuntui vähän, että kirjoittajilta olivat loppuneet käsiteltävät ongelmat, joten äiti sai luvan päättää parantua jotta tarina saataisiin lopetettua. Musikaali muistutti oikeastaan konseptimusikaalia eikä niinkään juonellista musikaalia, koska itse tarina oli lopulta melko heikko. Se ei ollut niinkään huono asia, koska musikaali keskittyi vahvojen teemojensa kattavaan läpikäymiseen yksittäisissä kohtauksissa ja teki sen suhteellisen hyvin. En liikuttunut, mutta olen muutenkin huono liikuttumaan, ja korostetusta liikuttavuusaspektista huolimatta tunsin saaneeni musikaalista jotain irti.

© Petri Kovalainen / TTT

Mikko Koivusalon käännös oli muuten ok, mutta minulla oli siinä sama ongelma kuin Koivusalon käännöksissä yleensäkin: tyyli- ja tilannetaju eivät aivan osuneet kohdilleen tapahtumien kanssa ja parin dramaattisen kohtauksen sanat pistivät hymyilemään. Lisäksi ajoittain päälleliimatun oloinen kiroilu tökki, mikä voi tosin johtua näyttelijöiden hahmotulkinnoistakin. Tekstin hauskuuden Koivusalo tavoitti hyvin.

Puvustuksesta en osaa sanoa mitään sen kummempaa kuin että se toimi, mutta lavastus oli hauska ja oivaltava. Kahdesta kiemurasta rampista oli moneen, ja pidin laatikko- ja kaappiteemasta. Takaseinän ikkunankarmiryppäällä ja sen valaistuksella taisi olla jokin symbolinen funktio, mutta tajusin sen vasta aivan lopussa, kun keskimmäinen ikkuna oli valaistu, joten minua jäi vaivaamaan sen tarkempi tarkoitus.

© Petri Kovalainen / TTT

Kaiken kaikkiaan Next to Normal on piristävä lisä musikaaligenreen. Päätellen siitä, kuinka paljon sitä on parin viime vuoden aikana Suomessa esitetty (ensin HKT ja nyt TTT ja Wasa Teater), vastaavanlaisille vakavammille musikaaleille on tilausta

Linkkejä:
TTT: Next to Normal
Wasa Teaterin produktio
Helsingin kaupunginteatterin produktio

2 kommenttia:

Siiri Liitiä kirjoitti...

Nopeaa arvostelua – minulla on hyytynyt toiseen lauseeseen koko juttu... :P Mutta näinpä juuri, melko samoilla linjoilla liikkuvat minunkin ajatukseni.

Laura kirjoitti...

Läppäri ja pari tuntia junassa, suosittelen lämpimästi. ;)